Taru Luojola recenzis Kootut teokset I de Johannes Linnankoski
Linnankosken ensimmäiset teokset ovat kovaa kamaa
4 steloj
Teosten ensimmäinen osa sisältää Linnankosken kaksi ensimmäistä teosta: näytelmän Ikuinen taistelu ja romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Yllättävintä minusta on se, että nykypäivänä näistä puhutaan perin vähän.
Ikuinen taistelu on hulvaton kertomus hyvän ja pahan sekä uskon ja epäilyksen ristiriidasta. Näyttämölle marssitetaan värikäs kaarti jos jonkinlaista vertauskuvallista olentoa — ja Linnankosken parenteesit ovat sen verran lennokasta scifi-seikkailua, että panee miettimään, millaisilla näyttämöillä tätä 1900-luvun alun Suomessa on edes ajateltu esitettävän. Siinä sitten Kain lankeaa murhaamaan veljensää, kun Lucifer ja Mikael vuoroin hänen korvaansa kuiskuttelevat. Viiden tähden tavaraa!
Laulua tulipunaisesta kukasta näkee usein luonnehdittavan suomifilmitukkilaisromantiikaksi, mikä ei tietenkään ole ihan väärä luonnehdinta, ainoastaan hiukan nurinkurinen: suomifilmitukkilaisromantiikka nimittäin on Laulu tulipunaisesta kukasta -romantiikkaa, sillä tämä kirja on ollut ensin ja tästä se kaikki tukkilaisromantiikka ammentaa. Ison talon isäntä ei hyväksy poikansa naimahaaveita, joten poika lähtee tukkijätkäksi. Matkalla tulee riiuteltua tyttöä jos toistakin, koskea lasketaan showmiehen elkein ja lopulta hairahdusten kautta päästään kunnon naimisiin …
Teosten ensimmäinen osa sisältää Linnankosken kaksi ensimmäistä teosta: näytelmän Ikuinen taistelu ja romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Yllättävintä minusta on se, että nykypäivänä näistä puhutaan perin vähän.
Ikuinen taistelu on hulvaton kertomus hyvän ja pahan sekä uskon ja epäilyksen ristiriidasta. Näyttämölle marssitetaan värikäs kaarti jos jonkinlaista vertauskuvallista olentoa — ja Linnankosken parenteesit ovat sen verran lennokasta scifi-seikkailua, että panee miettimään, millaisilla näyttämöillä tätä 1900-luvun alun Suomessa on edes ajateltu esitettävän. Siinä sitten Kain lankeaa murhaamaan veljensää, kun Lucifer ja Mikael vuoroin hänen korvaansa kuiskuttelevat. Viiden tähden tavaraa!
Laulua tulipunaisesta kukasta näkee usein luonnehdittavan suomifilmitukkilaisromantiikaksi, mikä ei tietenkään ole ihan väärä luonnehdinta, ainoastaan hiukan nurinkurinen: suomifilmitukkilaisromantiikka nimittäin on Laulu tulipunaisesta kukasta -romantiikkaa, sillä tämä kirja on ollut ensin ja tästä se kaikki tukkilaisromantiikka ammentaa. Ison talon isäntä ei hyväksy poikansa naimahaaveita, joten poika lähtee tukkijätkäksi. Matkalla tulee riiuteltua tyttöä jos toistakin, koskea lasketaan showmiehen elkein ja lopulta hairahdusten kautta päästään kunnon naimisiin — mutta sitten menneisyyden hairahdukset tulevat ovelle kummittelemaan. Loppu kuitenkin hyvin. Sukupuolimoraaliset pohdinnat ovat ehkä satakaksikymmentä vuotta sitten olleet dimangia, mutta nyt vähän väsähtäneitä. Mutta on ne tukkijätkän lihakset silti komeita, en ihmettelisi vaikka Touko Laaksonenkin olisi tätä kirjaa tykännyt lukea. Kolme tähteä.